26.12.2010.
Tulkaa kaikki nyt laulamaan, on poika syntynyt mailmaan tulkaa laulamaana aa aa aaa.
4020g 53cm.
Onnea ja siunausta koko perheelle
maanantai 27. joulukuuta 2010
sunnuntai 21. marraskuuta 2010
Chicago
Kuten tavallisesti jäin miettimään ja märehtimään musikaali Chicago- esitystä, jonka kävin katsomassa tuossa mennä viikolla.
*****Juonirakenteesta, se oli mukaansa tempaava ja en yhtään ihmettele musikaalin suosiota.
*****Lavastus upea.
***Musiikki. Vaikka se oli ihan ok, mutta paikkaan missä istuin musiikki kuului tosi kovaa: liian kovaa.
****Tanssi. Minä kokoajan odottelin, että milloinka alkaa tanssi, joka kuvastaisi pahista, siis sellaista, jonka on täysin kylmäkiskoinen. Puitteet olivat sellaiset, joka antoi odotuksia.
Googlettakaa sana Chicago niin saatte sieltä juonipläjäyksen.
*****Juonirakenteesta, se oli mukaansa tempaava ja en yhtään ihmettele musikaalin suosiota.
*****Lavastus upea.
***Musiikki. Vaikka se oli ihan ok, mutta paikkaan missä istuin musiikki kuului tosi kovaa: liian kovaa.
****Tanssi. Minä kokoajan odottelin, että milloinka alkaa tanssi, joka kuvastaisi pahista, siis sellaista, jonka on täysin kylmäkiskoinen. Puitteet olivat sellaiset, joka antoi odotuksia.
Googlettakaa sana Chicago niin saatte sieltä juonipläjäyksen.
sunnuntai 3. lokakuuta 2010
MUMMU
Voisin kirjoittaa tähän 1000*mummu, sillä on se niin mahtava juttu. Ajatelkaa minusta tulee mummu tuossa vuodenvaihteen tienoilla.
Jepulis jee jee jee
He kuulkaa kaikki minun innokkaat kuulijani.
Hassu ilmaisu, kun kysymyksessä on kumminkin tekstistä.
No mutta joka tapauksesta, minun salasana oli hukassa.
Ja miksi se oli hukassa johtui tästä minulle ominaisesta tavastani kirjoitella kirjaimia väärässä järjestyksessä.
Mutta nyt rupesi Lyyti kirjoittamaan, kun sai oikean osoitteen.
Hassu ilmaisu, kun kysymyksessä on kumminkin tekstistä.
No mutta joka tapauksesta, minun salasana oli hukassa.
Ja miksi se oli hukassa johtui tästä minulle ominaisesta tavastani kirjoitella kirjaimia väärässä järjestyksessä.
Mutta nyt rupesi Lyyti kirjoittamaan, kun sai oikean osoitteen.
sunnuntai 20. kesäkuuta 2010
Hän on poissa

Maaliskuu 2010 jäi viimeiseksi kosiovuodeksi. Torstaiaamuna naapurin rouva löysi tiensä päähän saapuneen kollipojan. Onneksi löysi;eipä tarvinnut miettiä, että missä kollipoika seikkailee, kun ei tule kotia. 17-vuotta kollipoka oli ilonamme.
Mutta ei nämä surulliset uutiset tähän lopu.

Hän on lonkkavikainen. Ollut jo vuodenverran.
Yöllä usein nakuu sellaista kummallista naukunaa, jota en ole aikasemmin kuullut pörriäisen pitävän.
Hän pääsee paremmille metsästysmaille tässä lähiaikoina. 18-vuotta pörriäinen ilahdutti olemassaolollaan.
sunnuntai 30. toukokuuta 2010
ITSETUNTO
Teen tavanomaisia askaretani ja kuten tavallisesti, en osallistu keskusteluun, jota minun kollegat käyvät suomalaisten itsetunnosta. Revin hiukseni lähes juurineen päästä ja kiroan.
Voi saakelin suomalaiset, kuinka kauan tätä jatkuu. Kuinka kauan menee ennen kuin te ymmärrätte, että suomalaisten itsetunto on meidän omissa käsissä.
Joka kerta, kun te sanotte "suomalaisten itsetunto on heikompi, kuin esim. ruotsalaisten tai norjalaisten tai ranskalaisten, joka kerta te sinetöitte sitä käsitystä - suomalaisten itsetunto on heikko.
Voisiko joku oikeasti kertoa, että mitä se itsetunto on. Milloin se on heikko tai milloin se on vahva.
John Irving kertoi 2006 Suomen Kuvalehdelle antamassaan haastattelussa, että Helsinki on paha paikka ihmiselle, jolla on huono itsetunto. Ja sitten hän jatkaa näin.
"Se ilahduttanee kaikkia, jotka ovat väsyneitä narinaan suomalaisten huonosta itsetunnosta."
Minuun tuo kommentti upposi, kuin kuuma veitsi sulaan voihin. Olen nimittäin kauan miettinyt niitä työkaluja, jolla tuota ns. itsetuntoa mitataan. Jouduin palaamaan takaisin haastatteluun, jonka John Irving anto 2006 ja jossa hän kertoi, että en ikinä pyydä anteeksi.... apua, mitä eikö hän ikinä pyydä anteeksi? Siis yksi salaisuus paljastui hänen elämästään. Hänhän on suurin öykkäri jonka tiedän.
Huh, helpotus . Kerrankin luin koko lauseen ja siinä hän kertoo, että hän ei koskaan pyydä anteeksi sitä, että hänen romaaninsa ovat pitkiä.
Mutta mitäs, jos lukisitte John Irving'n haastattelun kokonaisuudessaan
"46 SUOMEN KUVALEHTI | 15–16/2006"
Voi saakelin suomalaiset, kuinka kauan tätä jatkuu. Kuinka kauan menee ennen kuin te ymmärrätte, että suomalaisten itsetunto on meidän omissa käsissä.
Joka kerta, kun te sanotte "suomalaisten itsetunto on heikompi, kuin esim. ruotsalaisten tai norjalaisten tai ranskalaisten, joka kerta te sinetöitte sitä käsitystä - suomalaisten itsetunto on heikko.
Voisiko joku oikeasti kertoa, että mitä se itsetunto on. Milloin se on heikko tai milloin se on vahva.
John Irving kertoi 2006 Suomen Kuvalehdelle antamassaan haastattelussa, että Helsinki on paha paikka ihmiselle, jolla on huono itsetunto. Ja sitten hän jatkaa näin.
"Se ilahduttanee kaikkia, jotka ovat väsyneitä narinaan suomalaisten huonosta itsetunnosta."
Minuun tuo kommentti upposi, kuin kuuma veitsi sulaan voihin. Olen nimittäin kauan miettinyt niitä työkaluja, jolla tuota ns. itsetuntoa mitataan. Jouduin palaamaan takaisin haastatteluun, jonka John Irving anto 2006 ja jossa hän kertoi, että en ikinä pyydä anteeksi.... apua, mitä eikö hän ikinä pyydä anteeksi? Siis yksi salaisuus paljastui hänen elämästään. Hänhän on suurin öykkäri jonka tiedän.
Huh, helpotus . Kerrankin luin koko lauseen ja siinä hän kertoo, että hän ei koskaan pyydä anteeksi sitä, että hänen romaaninsa ovat pitkiä.
Mutta mitäs, jos lukisitte John Irving'n haastattelun kokonaisuudessaan
"46 SUOMEN KUVALEHTI | 15–16/2006"
maanantai 24. toukokuuta 2010
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)